Perheiden kertomuksia

Isoäiti

Isovanhemman iloa ja huolta:

” Kuullessani lievästi kehitysvammaisen tyttäreni raskaudesta kysyin, onko hän harkinnut aborttia. Tytär vastasi kielteisesti. Olin tiennyt, että hän haluaisi oman lapsen. Hän eli parisuhteessa, mutta olimme kyllä jossakin vaiheessa sopineet, ettei pari hankkisi lapsia. Sanoin sitten tyttärelleni, että suon teille tämän yhden lapsen. Tiesin kyllä joutuvani lapsesta vastuuseen. Nyt myöhemmin hän on ymmärtänyt silloisen kantani. Hän myöntää itsekin, että vanhemmuus on raskasta. Lapsen kanssa täytyy jaksaa puuhailla, eikä hänelle saa raivostua turhista. ”

” Lapsenlapseni on nyt parivuotias. Hän on kehittynyt normaalisti, vaikkakin on kamalan vilkas pikku papukaija ja kiipeilee paljon. Pikkuinen on luonani ainakin yhden yön viikossa, jotta vanhemmille jää yhteistä aikaa. Lapsi jää mummolaan mielellään. Luemme, leikimme ja teemme monenlaisia kodin askareita yhdessä.”

” Perhe muutti lähemmäksi meitä isovanhempia ja halusi samalla kaventaa liian aktiivista ja tunkeilevaa viranomaisverkostoa, joka heidän kotonaan vieraili. Tukihenkilöistä muodostui heille ihan riesa, joka puuttui perheen elämään ja vaikeutti arkea jo odotusaikana. ”

” Ennen vauvan tuloa nuori perhe hankki kaikki mahdolliset vaatteet ja varusteet. Lastenhoito sujuu heiltä, mutta asunnon siisteydestä löydän usein huomautettavaa. Olen päättänyt, etten tee asioita heidän puolestaan, vaan odotan heidän tarttuvan siivousvälineisiin itse. Lapsen lakanat tosin vaihdan puhtaisiin ja torun perhettä siitä, että he antavat lapsen syödä sängyssä. Annan vanhempien elää mahdollisimman normaalia arkea ja käyn heillä vain heidän toiveidensa mukaisesti. ”

” Rahankäyttöä nuoret eivät hallitse, vaan heillä on taipumus tuhlata kaikki, mitä tililtä löytyy. Minä opetan heitä ottamaan vastuun rahojen riittävyydestä ja tekemään ennakkolaskelmia tulevasta käteiskassan avulla. Yritän myös opettaa tyttäreni laittamaan uusia ruokalajeja, jotta lapsi saisi mahdollisimman monipuolista ravintoa.”

” Tyttäreni miehellä on mielenterveysongelmia. Kaikki sujuu hyvin niin kauan, kun hän suostuu ottamaan lääkkeensä. Jos lääke jää ottamatta, miehestä tulee todella hankala ympäristölleen. Silloin hän ei mene töihin eikä hoida muitakaan asioitaan. ”

” Lapsenlapsi on nykyään päiväkodissa. Olen pohtinut sitä, kuka tukee lasta hänen mennessään kouluun. En kuitenkaan jaksa murehtia asiaa, sillä kaikella on tapana järjestyä tavalla tai toisella.”

Äiti

Perheenäidin ajatuksia arjesta

” Tärkeitä asioita minulle ovat lapsi, mies, asunto, työpaikka ja kaverit. Jos minulle tulee huolia, avohuollon ohjaajani kuuntelee minua.”

” Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kuusitoista vuotta ja meillä on neljätoistavuotias poika. Löysin puolisoni maakuntalehden ilmoituksen kautta. Kirjoitin ensin miehelle ja sitten hän soitteli minulle. Kerran mies ilmaantui yllättäen kotiini. Äitini oli sydän syrjällään. Minä ajattelin, että ovesta tulikin komea mies.”

” Seurustelimme puoli vuotta ja menimme kihloihin salaa. Kotonani äitini huomasi kuitenkin heti sormuksen, kun pidin kättäni selkäni takana. Kävimme myös kihlakuvassa ja sain mieheltä ruusukimpunkin. Puoli vuotta kihlauksesta menimme naimisiin. ”

” Mies ehdotti, että tehdään muksu. Itsekin ajattelin, että olisi kyllä hirmu hienoa, jos minulla olisi vauva. Lopetin pillereiden syönnin ja tulin raskaaksi. Kun äitini kuuli, että olen raskaana, hän oli kiukkuinen. Soitin siten myöhemmin isälle ja kyselin, että onkohan äiti jo leppynyt. Isäni vastasi siihen menevän jonkin aikaa. ”

” Odotusaikana kävimme yliopistollisessa sairaalassa tutkimuksissa. Siellä kerrottiin, että minulla 50 prosentin mahdollisuus saada kehitysvammainen lapsi. Veljelläni on Fragile X-oireyhtymä. Yritin mennä antamaan sikiöstä istukkanäytteenkin, mutta pelkäsin neulaa niin, ettei näytettä voitu minusta ottaa. Lääkäri sanoi, ettei koetta tehdä väkisin. Hän kertoi, että testi voidaan tehdä lapsen syntymänkin jälkeen. ”

” Vatsani oli loppuajasta kuin iso pallo ja odotin kovasti, että tilanne helpottaa. Poikani syntyi ja hänellä todettiin kehitysvamma. Minulle tehtiin synnytyksen jälkeen myös sterilisaatio. Ajattelin, että yhdessä lapsessa onkin tarpeeksi hoitamista. Poikani synnyttyä äitini ei enää ollutkaan vihainen. Hän tuli minua laitokselle katsomaan ja kaikki oli taas hyvin. Hän jopa yhden kerran hoiti lasta, kun minun piti käydä jälkitarkastuksessa. Saimme kotona myös kuntoutushoitajalta apua. Nykyään mieheni vanhemmat hoitavat paljon poikaa ja ostavat hänelle esimerkiksi vaatteita.”

” Lastani on hankalaa saada tottelemaan. Hän kiukutteli paljon jo pienenä. Esimerkiksi koulutaksiin mennessä lapsi sai raivokohtauksen ja löi aivan veteläksi. Minulle ei jäänyt siinä tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin soittaa avohuollon ohjaajalleni ja kysyä, mitä ihmettä asialle voisi tehdä. Meille tuli sitten kodinhoitaja parin viikon ajan joka aamu auttamaan pojan lähdössä. ”

” Poikamme saa fysioterapiaa ja musiikkiterapiaa. Käytimme hänelle jossakin vaiheessa kuviakin päivärytmin selvittämisessä. Haemme Kelan kautta pojalle hoitotukea säännöllisesti. Avohuollon ohjaaja täyttää paperit puolestamme, kun hän osaa sen paremmin. Poika käy jo itsenäisesti keskustassa pyöräilemässä kaverinsa kanssa. Hän osaa myös tulla itse pois koulusta. Murrosikäistäni on vaikea saada pitämään huonettaan siistinä. Hän huutaa paljon, jos hän ei saa tahtoaan perille.”

” Mies hoitaa meillä raha-asiat ja maksaa laskut. Meillä on yhteinen tili ja asumme omassa osakkeessamme. Minä huolehdin pojan kouluasioista, läksyistä, asunnon siivouksesta ja pyykinpesusta. Mieheni on pitkään ollut samassa paikassa töissä. Laitan hänelle ruuan valmiiksi, kun hän tulee töistä. ”

” Minulla ei ole sellaisia ystäviä, jotka kuuntelisivat minua. Yksi ystävä minulla oli SPR:n kautta ja kävimme hänen kanssaan kesäteatterissa ja shoppailemassa. Sitten hän sairastui ja myöhemmin näin hänen kuolinilmoituksensa lehdestä. Hän oli hyvä ihminen. ”

” Minulla on ollut monenlaisia työpaikkoja. Nyt teen töitä työkeskuksessa. Välillä olin pitkään kotona ja silloin seinät alkoivat kaatua päälle. Pääsin psykologin testaukseen ja myöhemmin minut ohjattiin työhönvalmennuskeskukseen. Aluksi siellä oleminen tuntui tyhmältä, kun paikka oli täynnä kehitysvammaisia. Ajattelin, että lähdenkö täältä hiiteen. Pikku hiljaa aloin kuitenkin viihtyä. Ensin olin käsityöpuolella ja sitten pääsin keittiöön. Minulla onkin keittiöalan koulutus. ”